keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Pöllö pölähti pihalle

Jotain pientä on saatu valmiiksikin asti. Olo on ollut jo pitkään aika kurja, (jospa se tästä helpottaisi kun viikot etenee. :) ) ja sen vuoksi ei hommat ole oikein edenneet. Mutta jotain esiteltävää sentään on syntynyt.

Eilen piirsin kaavat pieneen pöllöpehmoon ja hetihän se oli saatava työn alle. Lopputulos ei ole ihan halutunlainen, en ole täysin tyytyväinen pöllön muotoon, oli kaavana paremman näköinen. Pitää tehdä pieniä muokkauksia ja tehdä vaikka masuasukille oma pöllönpoikanen. Katsotaan mitä Pikku Kirppu pitää pöllöstään kun sen saa päikkäreiltä herättyään.








Pöllön masu, silmät, nokka ja korvat on kiinnitetty 2-puolisella liimakankaalla. Osien reunat on koristeltu pykäpistoin. Silmiin ompelin vielä puunapit. Olisi voinut olla ehkä värikkäämmät, ja ensin ajattelinkin tussin kanssa värittää napit. Se ajatus tosin hylättiin yhtä nopeasti, kuin se oli syntynytkin. Pikku Kirppu kun maistaa melkein kaikkea, ja olisi saanut kauniin värityksen suuhunsa, jos väritettyjä nappeja olisi maistellut. ;)

1 kommentti: