Keskeneräisyys vaivaa

Tuntuu että keskeneräisien töiden kasa vain kasvaa. Miksi pitää aloittaa uusi työ ( tai tässä tapauksessa monta uutta), vaikka vanhojakin on vaikka kuinka ja paljon tekemättä. Tätä menoa en saa mitään valmiiksi. Nyt on puoli- tai lähes kokonaan valmiina kuistin verhot, neuvolakorttien kansia, pehmoja, villasukkia, lastenvaatteita, tiskirättejä, sytykeruusuja ja -käpyjä... Aaarghh! Ja ihan kuin ei tosiaan muuten olisi tekemistä, niin seilailen pitkiä aikoja blogien, lehtien ja kirjojen ihmeellisessä maailmassa, ihan vaan jos vaikka saisin jonkin kivan, tai vaikka useamman, idean uusia töitä varten.

Jotain pientä sain valmiiksi asti väkerrettyä Pikku Kirpun viihtyessä hetken aikaa hiekkalaatikolla. Syksyistä koristetta oveen.

Joka syksy ja joulunaikaan lupaan ja vannon, etten jaksa nähdä kranssin ym. ovikoristeen tekemisen vaivaa, koska se on yleensä aika lyhytaikainen ilo. Ja kiitos tästä kuuluu nelijalkaiselle ystävälleni, joka joka kerran kun oveen on jotain laitettu roikkumaan, on jossain vaiheessa raadellut koristeen epämääräiseksi silpuksi. No ajattelinpa koittaa TAAS kerran onneani, onhan ihana koiruuteni jo taas vuoden vanhempi, ja ehkä sitä järkeä on tullut lisää, vaikka sitä ei päälle päin olekaan huomannut. Niinpä niin... Tässä lopputulos:

Pitäisi kai olla tyytyväinen, että kranssi edes on ovessa, ja sen tunnistaa kranssiksi. Usein ovessa on roikkunut pelkkä ripustuslenkki. Ja taas lupasin itselleni, etten enää tee mitään roikkuvaa oveen. No, joulunaikaa odotellessa. Kyllä siellä silloin taas roikkuu päivän tai pari jotain jouluista, kunnes kirppukasa tulee ja muotoilee sen uudelleen.

Pikku Kirpun mommo on ahertanut ja tehnyt Kirpulle kasallisen vaatteita retro- ja kierrätyskankaista. Laitanpa näistä ihanuuksista kuvat tänne, niin on jotain ihasteltavaa, kun nuo omat hommat ei edisty.