tiistai 30. elokuuta 2011

Koekaniini

Sain inspiraation kokeilla neuvolakortinkansien tekemistä. (Ja ihan tarpeeseen ne tulevatkin, kun Pikku Kirpun neuvolakortin taskut ovat alkaneet repeillä saumoista.) Kokeiluversio onnistuikin varsin hyvin (lukuunottamatta reunan kanttinauhaa, jonka ompelujälki on kuin juosten k...u) ja nyt työn alla on kannet Pikku Kirpun serkulle sekä tietysti Kirpulle itselleen ja hänen tulevalle pikkusiskolle/veljelle. Kokeiluversiollekin on jo saaja tiedossa. :)




Kaavat piirsin itse neuvolakortin kansista. Ihan helppoversio, ilman mitään hienouksia. Toisella puolella on yksi, ja toisella kaksi, taskua. Kelakorttia ym. varten en tehnyt pikkutaskua, kun säilytän itse ne kukkarossa. Sekin olisi kyllä helppo tehdä. Yksi sauma vain. Osat on vahvistettu liimaharsolla, ja kankaana puuvillakankaita varastoista.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...

Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni betonista raparperilehtiä. Nyt tarjoutui hyvä tilaisuus toteuttaa suunnitelma samalla kun muurattiin tulevalle grillille alusta.







Laastina oli vähän sitä sun tätä. Sopiva sekoitus kaikkea muurauslaastista tasoitteeseen. ;) Lehdessä on kanaverkkoa keskellä. Suureksi harmikseni molemmat lehdet murtuivat kuivuessaan. Toisessa sentään pysyy vesi jotenkuten. Taitaa lintujen juoma-altaat muuttua tuikkualustoiksi. Hyvä toiminto sekin näin syksyn saapuessa ja iltojen hämärtyessä.